Suunnittelemiemme taidekirjojen sivuilla taiteilijoiden työt ovat aina pääosassa. Taidekirjan tulee tukea taiteilijan estetiikkaa ja maailmankuvaa samalla kun se antaa teoksille oman persoonallisen viitekehyksen.

Unfolding the Public Art
at Aalto University

Suunnittelimme Aalto-yliopistolle sen julkisen taiteen kokoelmaa esittelevän julkaisun. Kirja pureutuu kysymyksiin julkisen taiteen roolista yliopiston yhteydessä sekä sen vaikutuksesta opetukseen, tutkimukseen ja hyvinvointiin. Se avaa teosprosesseja monitasoisesti artikkeleiden, valokuvien, taiteilijoiden ja kävijöiden kommenttien sekä numeroiden kautta.

Tavoitteenamme oli suunnitella kestävä, laadukas ja kaunis esine kansainväliseen kontekstiin. Ehdotuksestamme kirjan typografiassa käytettiin Aallosta valmistuneiden graafisten suunnittelijoiden fontteja – halusimme tuoda esille Aallon monipuolista osaamista myös muotoilun saralla. Työ oli meille erityinen, koska itsekin olemme Aallon kasvatteja.

Kirjan esilehdillä nähdään Gloria Lauterbachin teos Kreutzstrasse, ennen ja jälkeen säävaikutusten.

”Yhteistyö Dog Designin kanssa on sujunut saumattoman joustavasti. Graafikoiden vuosikymmenien kokemus näkyy työn laadussa ja työskentelyn varmuudessa. Olen hyvin tyytyväinen kirjan visuaalisuuteen ja olen saanut siitä jo runsaasti positiivista palautetta. Vaikuttavaa visuaalista osaamista!” 

Outi Turpeinen
TaT
Päällikkö, Julkinen taide & näyttelyt
Kirjan päätoimittaja

to unfold:
levittäytyä,
tapahtua,
paljastaa,
avautua

Kaikki kirjassa käytetyt fontit ovat Aallon entisten opiskelijoiden suunnittelmia.

AT Alfa & AT Normal  / Janne Gammelin, Ateljee Gammelin
Haikara / Niklas Ekholm, Helsinki Type Studio 

Sebaldiana_1_A
Sebaldiana_1_B

Elina Brotherus:
Sebaldiana. Memento mori

Elina Brotheruksen Sebaldiana. Memento Mori -kuvasarjan innoittajana on toiminut kirjailija W. G. Sebaldin Korsikasta kertovat tekstit. Sebaldin Campo Santo -kirja toimi Brotheruksen oppaana Korsikaan ja sen jylhänkauniiseen luontoon sekä perinteisiin hautapaikkoihin jossakin erityisessä paikassa kuten ison puun juurella tai vuorenrinteellä. Matkalla Brotherus alkoi etsiä kuviinsa paikkoja, jotka olisivat voineet toimia hautapaikkoina myös hänen rakkailleen. Elina Brotherus omistaa kirjansä äidlleen Ulla Brita Brotherukselle (os. Sommar, 1944–1985), jonka ansiosta hänestä tuli taiteilija. Kirja on kunnianosoitus paitsi hänelle myös Korsikalle, kauneuden saarelle.

Kirjan formaatti ja sidosasu puoliranskalaisine selkineen sekä reunoihin jatkuvine kuvineen luo muistumia historiallisista romaaneista. Kannen voimakas luontokuva antaa ensin romanttisen ensivaikutelman, mutta tarkemmin katsottuna kallioiden varjossa seisoo nainen mustissaan. Mitä on tapahtunut? Sebaldin neljällä eri kielellä esitetyt lainaukset on nostettu kirjassa tutkimuksen kohteeksi: miten erilaisilta kielet tunnusomaisine merkkeineen ja kirjaimineen näyttävätkään? Sebaldilta lainattua on myös mustavalkoisten kuvien käyttö kirjan eri osioiden väleissä. Vanhat postikorttikuvat Korsikalta kutovat säikeen menneisyyteen. Pääsosassa tässä tarinassa ovat kuitenkin Elina Brotheruksen kuvat ihmisestä tyhjässä hotellissa, monumentaalisessa maisemassa, mahdollisissa hautapaikoissa. Niihin voimme pysähtyä. Kirjan viimeinen osa Herbarium Pianese, sisältää sarjan akvarellipaperille cyanotypian keinoin vedostettuja luonnonkasvien kuvia. Paperi löytyi Ulla Brotheruksen jäämistöstä. 

Sebaldiana_3_A
Sebaldiana_3_B
Sebaldiana_3_C

”My father was an amateur photographer. He gave me my first camera. When my mother was widowed at the age of 37, she enrolled in an art school and had four years of fulfillment. I am a photographer because of my father, but because of my mother I became an artist.”

Elina Brotherus

Sebaldiana_6_A
Sebaldiana_6_B
Sebaldiana_6_C
Sebaldiana_6_D
Sebaldiana_6_E
Sebaldiana_7_A
Sebaldiana_7_B
Sebaldiana_7_C
Sebaldiana_7_D

Musta syrjäväri ja sidontalanka viimeistelevät kokonaisuuden.

Elina Brotherus: SEABOUND

AKO Foundation kutsui taiteilija Elina Brotheruksen kuvaamaan teos-sarjaa Norjan etelärannikolle. Brotherus vieraili Sorlandetissa, Kristiansandin lähiympäristössä vuosina 2018–2019 useita kertoja. Näistä teoksista syntyi SEABOUND. A Logbook -teos. 

Kirja toimii teossarjan rinnalla itsenäisenä teoksena, jossa yhdistyvät Brotheruksen upeat kuvat, monipolvinen visuaalinen kerronta ja typografiset osiot kuten luettelomainen lokikirja-osuus. Kirjan on kustantanut tunnettu saksalainen taidekirjakustantaja Kehrer Verlag.

Kirjan tekstisivut on painettu vaaleansiniselle paperille ja painoväri sekä sidontalanka ovat sinisiä.

Dog Design_Kirja muotoilu_Book Design_Heikki Marila_cover_A
Dog Design_Kirja muotoilu_Book Design_Heikki Marila_cover_B

Heikki Marila

Heikki Marila on maamme modernistisen ekspressiivisen maalaustradition uranuurtaja ja kansainvälisesti huomatuimpia taiteilijoitamme. Kokosimme hänen tuotannostaan parinkymmenen vuoden ajalta kaksikielisen taidekirjan yhteistyössä Galerie Forsblomin kanssa. Isokokoinen formaatti (255 x 320 mm) sopii kerroksisille, ilmaisuvoimaisille ja varsin kookkaille maalauksille. Rauhallinen taitto antaa tilaa Marilan latautuneille teoksille. Syvä, kuninkaallinen sininen lukujen ja osioiden välissä rytmittää kirjaa.

Suojapaperista painettiin kaksi versiota; Taidekeräilijöille Kukat XX, muille Kristuksen jalat Grünewaldin mukaan II.

Triptyykit esitetään sisääntaittuvin liitesivuin.

Katharina Grosse

Saksalainen Katharina Grosse on tunnettu suurikokoisista tilallisista maalauksistaan, jotka levittyvät esineiden, rakennusten ja jopa maiseman päälle. Grossen teoksia on ollut esillä tärkeimmissä taideinstituutioissa ympäri maailman. Hänen ensimmäinen yksityisnäyttelynsä Suomessa ottaa haltuun Helsingin Taidemuseo HAMin hallit. 

Suunnitelimme näyttelyn katalogin, joka esittelee laajasti nämä kaksi teosta sekä Grossen aiempaa työskentelyä. Katalogi suunniteltiin tiiviissä yhteistyössä ja vuoropuhelussa taiteilijan kanssa. Korkealaatuinen kuva­reprous ja värintoisto olivat ensisijaisia. Halusimme luoda Grossen värikylläisille ja runsaille töille taustaksi arkkitehtonisen tilaa sekä kompositioita hyödyntävän gridin ja typografian. 

Kirjassa on sveitsiläinen sidos, jonka ansiosta se aukeaa kauniisti.

”Olin koko projektimme ajan erittäin kiitollinen siitä, että sain työskennellä Ilona Ilotun kaltaisen luovan ammattilaisen kanssa. Lukuisat aikataulumuutokset, tekstitoimituksen monet vaiheet, vaativa kuvankäsittelyprosessi ja eri osapuolten vahva näkemyksellisyys tekivät kirjaprojektistamme positiivisellakin tavalla haasteellisen. Kunniakkaaseen ja upeaan lopputulokseen vaikuttivat Ilonan harjaantuneen asennoitumisen lisäksi oikeassa suhteessa annosteltu joustavuus ja oman luovan näkemyksen puolustaminen.”

Sanna Tuulikangas, Amanuenssi HAM

IHME 2009–2018
ART IN PUBLIC X 10

Kymmenvuotiaan IHME-nykytaidefestivaalin juhlakirja IHME 2009–2018: Art In Public X 10 kokoaa yhteen kymmenen erilaista julkisen tilan teosta. Teoksille on tyypillistä osallistavuus ja tilannesidonnainen, hetkellinen läsnäolo ihmisten arjessa. Ulkoasu soveltaa raikkaasti IHMEen sini-punaista ilmettä ja omaleimaista typografiaa. Teoksen kustantaja on taidekirjoistaan tunnettu, arvostettu saksalainen Hatje Cantz.

”Graafisesta suunnittelusta vastannut Ilona Ilottu teki oivaltavia ehdotuksia esimerkiksi siitä miten jo kirjaa selailtaessa teosten keskeinen muoto, sisältö ja yleisön tärkeä rooli niissä välittyvät. Kirjassa on kauniilla tavalla läsnä sama kerroksellisuus kuin teoksissakin. Oli ilo työskennellä ammattitaitoisen toimiston kanssa, missä taidetaan niin visuaalinen tilannetaju kuin projektin johtaminen.”

Paula Toppila, toiminnanjohtaja, IHME Helsinki

Marko Vuokola

Muotoilultaan ajaton teos kertoo aiheestaan tarkoin valituin kuvin ja sanoin. Kronologisen esitystavan sijaan erilaiset temaattiset kokonaisuudet ja kuvalliset jatkumot määrittävät kirjan rakennetta.

Suomen kirjataiteen Kaunis kirja -palkinto, 2018
Antaliksen erikoispalkinto, Vuoden Huiput 2018

”…Huolellisesti suunnitellussa kirjassa ei ole mitään ylimääräistä, sen muoto on yhtä sisällön kanssa.”

Kirjataiteen kaunis kirja -palkinto, 2018 / Ote palkintoperusteluista

Yhteiseloa / Co-Existence

Kiasman Yhteiseloa / Co-Existence -näyttely käsittelee ihmisen, toisten lajien ja ympäristön mahdollisuuksia elää rinnakkain kestävästi. Katalogin muotoilu ottaa kantaa hienovireisesti tähän kahdenvälisyyteen mm. sulauttamalla yhteen kaksi erityyppistä kirjasinta.

Kiasman vakioitu kokoelma-formaatti sai ensi kertaa pehmeät kannet.

Otto Karvonen

Kirjan vahva typografinen ote kumpuaa Karvosen teoksista, jotka usein lainaavat ulkomuotonsa kaupunkitilan visuaalisesta informaatiotulvasta.

Joseph Beuys – Outside the Box

Katalogin ruskea kansipahvi, foliopainatus ja avoin selkä jatkavat saumattomasti näyttelyilmettä.

Mika Taanila

Mika Taanilan näyttelykatalogissa haluttiin tuoda teosten alkuperäismateriaalin rouheus ja ajankuva näyttävästi esille.

Antalis Print Award -palkinto v. 2015

Chaos & Beauty

Chaos & Beauty -kirjassa esitellään taitelijapari, joka työskentelee yhdessä ja erikseen. Kirjan ulkomuoto heijastelee Helena Hietalan ja Jaakko Niemelän rakastamia valoa ja varjoa.

Arjen muotoilija, Rudolf Steiner & Feel the Spirit

Kaksi näyttelykatalogia sopivat samaan pellavaiseen pussiin; toinen tarkastelee taiteen henkisyyttä ja toinen esittelee Rudolf Steinerin arjen muotoilijana. Materiaalit ja väripaletti saivat vaikutteita steinerilaisuudesta ja Hilma af Klintin teoksista.